lauantai 5. marraskuuta 2011

marraskuun neljäs.



Tänään ehdin jopa ottamaan ilon irti auringonvalosta, joka tulvi sekä parvekkeelle että olohuoneeseen. Mahtavaa, että tuollainen määrä väloa sattui juuri sille aamupäivälle jolloin ahmin silmät kiiluen hienojen valokuvablogien sisältöä. Pitkästä aikaa hyvälaatuinen asukuva, kuvausrekvisiittana apina ihmissusinaamarissa. 

 Auringonvalon lisäksi nautiskelin kananmunaleipää, josta on tullut laiskojen aamujen brunssisuosikki.


 Auringon jo pikkuhiljaa laskiessa lähdettiin käymään pitkästä aikaa Kaivarin Kanuunassa ja Hietsun kierrätyskeskuksessa metsästysretkellä. Viikon aurinkorannalla paistattelun jälkeen tuntuu kyllä kieltämättä aika ankealta kun täällä kotona pimeä yllättää jo siinä viiden aikoihin. Niinkuin oltaisiin seikkailtu tuolla ulkona keskellä yötä. Lohdutukseksi löysin kuitenkin Kanuunasta aivan täydellisen nahkalaukun, jota koitin saada taltioitua muovipussissaan tuossa ylläolevassa kuvassa.  

Nyt olen tässä sitten ihastellut uutta laukkuani, joka nielaisee täydellisesti myös järkkärikameran sisuksiinsa. Tein myös pienen kokeilun, jonka tuloksena valmistin onnistuneesti valkosuklaakaakaota valmismoussepussia apuna käyttäen. Kävi nimittäin niin, että kyseinen valkoinen kaakao pinttyi pahemman kerran mieleeni sen jälkeen kun maistoin sitä kahvilassa joku aika sitten. Nam!

Huomenna matkaan Hämeenkyröön, joten hyvää viikonloppua sitten vaan!

Ei kommentteja: