Niin siinä kuitenkin kävi, että pieni kilppariystäväni saatettiin eilen viimeiselle matkalleen. Raasu meni viimepäivinä niin huonoon kuntoon, ettei se ollut enää konnan elämää. Tyhjältä tuntuu, olimmehan viettäneet yhdessä 15 yhteistä vuotta. Minä olin kymmenen kun Niilo tuli meille ja konna itse oli vain merirosvorahan kokoinen. Enpä silloin olisi uskonut kuinka seurallisia ja huomionkipeitä otuksia nuo ovat, kiipeävät syliin ja ryömivät kainaloon. Juoksevat kohti kun näkevät tutun ihmisen.
Muutan huomenna taas kesäkotiin Turkuun. Tuntuu tyhjältä lähteä sinne yksin, mutta toisaalta vauhdikas kesätyö osuu juuri nyt oikeaan hetkeen ja vie varmasti ajatukset muualle.
Nyt ajastan tänne muutaman päivityksen tulemaan ja vaivun sitten suremaan pientä ystävääni. Palaillaan asiaan Turustakäsin, iloisemmissa merkeissä.
3 kommenttia:
Snif, voi pikkuista. :/
Jaksamista sulle hirmu paljon.
ihana hattu!!
Aada: Kiitos (: . Konna sai nätin haudan kesämökiltä ja nyt jo vähän helpottaa.
Laura K: On! Coston ystävämyynnistä parin vuoden takaa!
Lähetä kommentti