maanantai 1. heinäkuuta 2013

kesäkoti.

Täällä ollaan taas! Olen hautonut näitä kuvia jo jonkun aikaa ja uusia pieniä sisustuselementtejäkin on ilmaantunut jo välissä niin paljon, että on pitänyt ottaa uusia kuvia. Nyt kuitenkin muutama kuva täältä Turun kesäkämpästäni. Asustelen täällä siis väliaikaisesti töiden takia, kämppikseni I:n kanssa. Suurimmat huonekalut (sänky, kirjahyllykkö, ruokapöytä) olivat asunnossa jo valmiina ja omista tavaroistani olen raahannut Turkuun vain murto-osan. Mielestäni täällä näyttää kuitenkin paljon kotoisammalta kuin aikaisemmissa kesäkodeissani. Antaa kuitenkin kuvien puhua puolestaan: 











Bonuskuvana lopuksi uusi suosikkimukini ja siihen erityisen hyvin mätsäävät lasi, pilli ja pöytäliina. 

No, miltä näyttää? Itseäni melkein harmittaa, että syksyn tullen täytyy luopua tästä asunnosta. 

tiistai 25. kesäkuuta 2013

haaste ja rästikuvia


Sain Aadalta ja Paprikalta joku aika sitten haasteen. Nyt vastaan haasteeseen julkaisemattomien kuvien kera.


Haasteen säännöt:
1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Heidän pitää valita 11 bloggaajaa, jolla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut.


11 asiaa minusta:

1. Isäni äiti on hollantilainen, joten minäkin olen siis 1/4 hollantilainen.
2. Minulla on pakkomielle syödä sipsit kokojärjestyksessä pienimmästä aloittaen.
3. Olen vasenkätinen.
4. Olen mielestäni hyvä matkimaan erilaisia puheääniä, erityisesti muumihahmoja.
5. Lempinimiäni ovat mm. Muori, Heimon vanhin, Vanha kettu, Voldemort, Visuaalinatsi, Naamiaisnatsi, Aalu, Albert ja Pile.
6. Olen asunut elämäni aikana 11 eri asunnossa. Syksyllä on tiedossa asunto numero 12.
7. Olen koukuttunut kesän aikana Felicity-sarjaan, vaikka pienenä inhosin sitä.
8. Olen luonteeltani hyvin tyyni enkä hermostu helposti. Suuttuessani vihani kohde saa tuntea nahoissaan tulista vihaa ja loputonta jankutusta.
9. Visuaalisuus on minulle hyvin tärkeää. En kestä jos joku asia tai ympäristö näyttää rumalta. 
10. En osaa tehdä kärrynpyörää enkä käyttää tölkinavaajaa.
11. Sain aikoinaan koulussa stipendin luovuudesta. Sen sijaan hyvästä koulumenestyksestä en olisi koskaan voinut saada stipendiä. 


Vastaukset Aadan kysymyksiin:

1. Mitä lukemaasi kirjaa suosittelisit muillekin luettavaksi?
Luen hyvin vähän nykyään kirjoja joten ei nyt äkkiseltään tule mitään suositeltavaa mieleen. 
2. Mitä sinulle tulee mieleen sanasta "maaliskuu"?
Vuoden tylsin kuukausi, jolloin odottaa jo talven loppumista, huhtikuuta ja kevättä. 
3. Mistä ammennat ideoita sisustamiseen?
Ympäristöstä, blogeista, teemoista, saduista, hylätyistä esineistä ja kirpputoreilta.
4. Viimeisin hankintasi kotiisi?
Kesäkotiini olen tehnyt paljonkin hankintoja lähiaikoina. Koristetyynyjä, räsymaton, säilytyslaatikoita, tarjoiluastian, mukin ja laseja.
5. Minkä uuden asian haluaisit oppia?
Kaksi ikuisuusprojektiani ovat steppaamaan oppiminen ja ukulelen soittaminen sujuvasti.
6. Mitä tämä päivä on pitänyt sisällään, millainen se on ollut?
Tänään olen nauttinut vapaapäivästä laiskotellen ja asuntoa järjestellen. Muokkailin vähän valokuvia ja tein muita rästijuttuja mitä en ole töiltäni jaksanut rustata. 
7. Ostoskärry vai ostoskori?
Ostoskärry, vaikka harvemmin sellaista tulee käytettyä. 
8. Minkä elokuvan olet käynyt katsomassa viimeksi teatterissa?
The great Gatsbyn. Tykkäsin kovasti!
9. Kuinka kauan olet kirjoittanut blogiasi?
Hmm, tämä blogi on ollut olemassa vuodesta 2008, mutta tämänhetkisen muotonsa se sai 2011.
10. Lempparivärisi?
Turkoosi.
11. Lempisanontasi?
"Kappas kehveliä!" ja muut yhtä hölmöt sanonnat.


Vastaukset Paprikan kysymyksiin:

1. Jos siun pitäis valita yksi esine joka kuvastaa sinua, mikä se olis ja miks?
Viimeksi vastasin vastaavanlaiseen kysymykseen, että pinnasänky. Vanhahtava ja huolehtivainen ulkokuori, mutta sisältä lapsellinen ja leikkisä.
2. Lempi lausahduksesi?
Senkin lurkki!
3.  Mitä näkyy oikealla?
Räsymatto, vaaterekki, turkoosi kori jossa turkoosi ukulele, ruokapöytä punavalkoraidallisella liinalla, kultakehyksinen peili, turkoosit tuolit, mekkoja, matkalaukku, viestivihko, kynäpurkki, sipsipussi, pallovalot. 
4. Millaisia blogeja luet?
Sellaisia jotka ovat lähellä omaa tyyliäni jollain tavalla. Inspiroivia blogeja. Sellaisia joissa on paljon kauniita kuvia, mutta myös jonkun verran tekstiä. Sellaisia joissa on persoonallinen bloggaaja, jonka oma tyyli tulee selkeästi esille. Visuaalisesti hienoja blogeja, hauskasti kirjoitettuja blogeja, askartelu ja diy-blogeja, lifestyleblogeja, tyyliblogeja. 
5. Lemppari vuorokaudenaika?
Aamupäivä.
6. Kuinka paljon käytät aikaa tietokoneella?
PALJON. Tietokone on yleensä aina auki kun olen kotona. Kesäisin olen tietokoneella vähemmän, koska on niin paljon kaikkea muuta ohjelmaa.
7. Osaatko pyytää apua?
Olen "minä itse"-luonne, joten harvemmin pyydän, mutta osaan kyllä.
8. Mikä oli lapsena siun unelma-ammatti?
Näyttelijä.
9. Onko siula paljon ystäviä?
On niitä jonkun verran kertynyt tässä vuosien aikana. 
10. Minkä paikan esittelisit kotikaupungissas jollekin joka ei ole koskaan vieraillut siellä?
Siis jos puhutaan syntymäkaupungistani Lahdesta niin ehdottomasti  legendaarisen ravintola Torven. Helsingistä olisin esitellyt Valtterin kirpputorin mikäli sitä ei olisi menty törkeästi lopettamaan. Turussa veisin vieraani ensin jokirantaan kävelylle ja sitten ehkä Televisio-kaupan kautta Tintåån tai Kukaan istumaan.
11. Mitä juot baarissa?
Olutta tai kuivaa siideriä. 


Omat kysymykseni:
1. (Matkin Paprikaa:) Minne veisit asuinkaupunkiisi vierailemaan tulleen ystävän?
2. Omituisin tapasi?
3. Kerro joku tuunausvinkki!
4. Suosikkiblogisi?
5. Mikä satuhahmo olisit ja miksi?
6. Paras naamiaisasusi kautta aikojen?
7. Kuvaile lempparimukiasi.
8. Ruoka tai herkku jota voisit syödä päivittäin?
9. Minkä supervoiman tahtoisit omistaa?
10. Näytelmä jonka olet viimeksi nähnyt?
11. Asia jossa olet hyvä?


Olipas jotenkin vaikeaa vastailla! Heitä haasteen eteenpäin seuraaville bloggaajille: Bubblegum Sweetie Pie, Dear dear Sally, Matka maailmankaikkeuteen, My style? Exactly that, my style! ja Virallinen valittaja.


sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

juhannuksen puistojuhlat.


Olen haaveillut teemabileiden suurena ystävänä kunnon puutarhajuhlista jo pidemmän aikaa. Kun sitten juhannussuunnitelmat olivat vielä aattonakin aivan avoinna, päätimme muutaman kaverini kanssa viritellä tuohon lähipuistoon pienimuotoiset puistokemut. 


Mukaan pientä rekvisiittaa ja teemaan sopivat eväät ja yhtäkkiä tunnelma olikin jo aivan erilainen kuin jos olisimme menneet vain normaalisti puistoon pussikaljalle.


Ylläolevien eväiden lisäksi tarjolla oli myös patonkia, juustoja, croissantteja, perunasalaattia ja viinirypäleitä. 


Valitsimme leiriytymispaikaksi kohdan missä kasvoi suuri puu, jotta pystyimme ripustamaan siihen koristeita. Auringonvoimalla toimivan valosarjan olin hankkinut aikaisemmin Ikeasta ja pitsimäisen viiriketjun askartelin kakkupapereista ja silkkinauhasta. 


Juhannusriennoista kotiin palattuani askartelin vielä ilokseni puistosta löytyneistä kukista seppeleen, kuten juhannukseen kuuluu. 


Pienellä vaivalla sain siis aikaan mainion juhannustunnelman keskelle kaupunkia. Intoilu puutarhajuhlista sai nyt jo hieman tyydytystä, mutta kyllä minä vielä ne mahtipontisemmatkin puutarhajuhlat järjestän, saattepa nähdä! Nyt kuitenkin hyviä juhannuksen jälkitunnelmia kaikille! 

lauantai 1. kesäkuuta 2013

matkimispäivä osa 2.


Hoplaa! Täältä pesee, nimittäin matkija iskee jälleen! Jos et yhtään ymmärrä mistä on kyse, kurkkaappa tänne.
Tänään heitän lisää vettä myllyyn ja uskaltaudun kopioimaan yhtä kovimmista tyylilyyleistä, Nelliinaa




Asu numero 1: 
Luulin, että vaatekaapistani löytyisi paljon vaihtoehtoja näiden asujen toteuttamiseen, mutta olinkin väärässä. Olemme Niinan kanssa molemmat hame- ja mekkotyttöjä, mutta silti kaapistani ei tuntunut kuvaushetkellä löytyvän yhtään sellaista mekkoa, joka kirkuisi Nelliinamaisuutta. Tämä hame on mielestäni sellainen, mutta yläosaa en keksinyt millään. Lopulta päädyin kokeilemaan kahta eri vaihtoehtoa.  


Vaikka Nelliinan vaatehuoneesta löytyy myös boyfriend-farkkuja ja kuvioleggingssejä, halusin tuoda asuillani esiin nimenomaan sitä tyttömäisempää puolta. Turkoosi ja punainen ovat ehdottomasti Niinan värit, joten sille linjalle lähdin minäkin. Molemmista paitavaihtoehdoista käänsin kaulukset piiloon, sillä en ainakaan muista nähneeni Niinan asuissa sellaisia koskaan. Korkkarivalikoimat minulla on hyvin rajalliset, joten päädyin pukemaan molempien asuvalintojen kanssa ihan peruspunaiset yksilöt. Korkkarithan täytyy olla!


Asu numero 2: 
Tämäntyyppisiä mekkoja Nelliinan vaatehuoneessa näkyy paljon. Lätkäisin asusteiksi rusetteja vyön ja piparireunaisen laukun muodossa. Jotenkin en koe kyllä onnistuneeni kovinkaan hyvin. On se näköjään pirun vaikeaa yrittää matkia toisen tyyliä! 

Jälleen kerran huomaan miten paljon ulkonäkö ja vartalomalli vaikuttaa siihen miltä vaatteet näyttävät päällä. Tyttömäinen tyyli näyttää aivan erilaiselta tällaisella pätkällä kuin gasellimaisella Niinalla. Omaan tyyliini verrattuna Niinan tyyli on mielestäni hivenen naisellisempi ja romanttisempi. Taidan jatkossakin jättää korkokengät niille jotka osaavat niitä käyttää. 

Mikäs on tuomio? Odotan hyvin kriittistä kommenttia tästä törkeästä matkimistempauksestani! Niin ja linkkailkaa ihmeessä tännekin jos joku teistä on lähtenyt matkimishaasteeseen mukaan. Voin julkaista matkijoista täällä kollaasin sitten myöhemmin. 

torstai 30. toukokuuta 2013

maailman parhaimmalle konnalle.


Niin siinä kuitenkin kävi, että pieni kilppariystäväni saatettiin eilen viimeiselle matkalleen. Raasu meni viimepäivinä niin huonoon kuntoon, ettei se ollut enää konnan elämää. Tyhjältä tuntuu, olimmehan viettäneet yhdessä 15 yhteistä vuotta. Minä olin kymmenen kun Niilo tuli meille ja konna itse oli vain merirosvorahan kokoinen. Enpä silloin olisi uskonut kuinka seurallisia ja huomionkipeitä otuksia nuo ovat, kiipeävät syliin ja ryömivät kainaloon. Juoksevat kohti kun näkevät tutun ihmisen.

Muutan huomenna taas kesäkotiin Turkuun. Tuntuu tyhjältä lähteä sinne yksin, mutta toisaalta vauhdikas kesätyö osuu juuri nyt oikeaan hetkeen ja vie varmasti ajatukset muualle. 


Nyt ajastan tänne muutaman päivityksen tulemaan ja vaivun sitten suremaan pientä ystävääni. Palaillaan asiaan Turustakäsin, iloisemmissa merkeissä.

tiistai 28. toukokuuta 2013

matkimispäivä!


Hahaa! On aika uuden postausteeman!
Disneypäivän kehittelin noin vuosi sitten, koska rakastan teemapukeutumista ja halusin pukeutua salaisesti teeman mukaan myös arkena. Nyt sitten keksin mielestäni aivan huikean uuden teeman, jota tulette näkemään täällä blogissa silloin tällöin. Tästä teemasta erikoisen tekee se, että yritän samalla haastaa muita bloggaajia tarttumaan mukaan pukuleikkiin ja ehkäpä samalla jakamaan eteenpäin tietoutta erilaisista blogeista. Arvoisat lukijat, tänään on matkimispäivä!



Matkimispäivän ideana on valita yksi bloggaaja, jonka tyyliä koittaa parhaansa mukaan kopioida itselleen omasta kaapista löytyvillä vaatteilla ja asusteilla. Aikaansaatu asu ikuistetaan omaan blogiin ja inspiraationa toimineelle bloggaajalle ilmoitetaan, että hän on jäänyt matkijan uhriksi. Halutessaan matkittu bloggaaja voi pistää "pahan kiertämään" ja matkia jotain toista bloggaajaa.
Mikä järki tässä sitten on? Toisten tyyliä jäljittämällä voi löytää omaan pukeutumiseensa uusia näkökulmia. Samalla oppii myös omasta tyylistään, mikä erottaa minut muista? Mitkä vaatteet sopivat minulle ja mitkä eivät sitten millään? Joku myös saattaa löytää itselleen uutta, samankaltaista blogiluettavaa ja hyvät blogit saavat positiivista mainosta. Itse vaan yksinkertaisesti pidän aivan vimmatusti tällaisista pukuleikeistä.

Koko idea juolahti mieleeni bongattuani jatkuvasti muutamista blogeista samoja vaatteita mitä itselläni on. Ajattelin, että olisi hauskaa pukeutua asukaksosiksi kyseisen bloggaajan kanssa. Siitä se ajatus sitten lähti! Ensimmäisenä matkimiskohteena saa kunnian toimia Daydreams, Dresses and Desserts -blogin Janita, koska hänen blogistaan olen viimeksi bongannut vaatekaksosia omieni kanssa. 






Asu numero 1:
Vaatekaapistani löytyy sama paisley-kuvioinen mekko sekä sama nahkatakki kuin DDD:n Janitalla. Samanlaiset kengät lainasin kuvaa varten kämppikseni kokoelmista. Olisin halunnut lisätä asuun vielä valkoiset sukkahousut, mutta nuo harmaakuvioiset olivat lähin mitä kaapistani löysin. 


Asu numero 2:
Saman farkkupaidan näin blogissa myös solmittuna. Janita näyttäisi suosivan usein ruskeansävyisiä vaatteita, joten puin päälleni ruskean hameen ja heitin olalle konjakkisen laukun. 


Yhteenveto: tämä oli mielestäni suhteellisen helppo pukeutumishaaste. Nämä asut olisivat voineet päätyä päälleni ihan matkimattakin, sen verran liippaa läheltä omaa tyyliäni. Huomaa kuitenkin, että erilainen ruumiinrakenne vaikuttaa heti myös siihen miltä asu näyttää päällä. 

Noin. Ensimmäinen Matkimispäivä on päätynyt internetin syleilyyn ja haaste heitetty ilmoille. Toivon, että mahdollisimman moni tarttuisi matkimishaasteeseen ja samalla toivon myös ettei kukaan matkittu loukkaannu tyylinsä kopioimisesta. Tarkoituksena on siis ylistää hienoja tyylejä tai osoittaa kuinka vaikeaa uniikin tyylin kehitteleminen voikaan olla. Muutamia tulevia matkimisuhreja minulla on jo mielessä, mutta saa ehdottaa jos mieleen juolahtaa joku hyvä. Lupaan tarttua kaikkiin ehdotuksiin, vaikka vaatekaapistani ei löytyisi yhtään mitään sinnepäinkään. Tätä tekstiä saa myös kopioida ja matkimispäivän banneria käyttää mikäli tahtoo levittää haastetta eteenpäin. Tekstin/kuvan/haasteen yhteyteen toivoisin kuitenkin maininnan minusta, idean kehittelijä kun olen.
Ja nyt, eikun matkimaan!


maanantai 27. toukokuuta 2013

hola ombre!


Minun hiukseni eivät näköjään kovin pitkään saa olla rauhassa ennenkuin alan testailemaan niihin erilaisia päähänpistoja. Vuosi sitten ostin summamutikassa Japanista hiusvärin ja lätkäisin sen päähäni tietämättä mistä väristä oli tarkalleen ottaen kyse. Melkein heti perään vedin hetken mielijohteesta päähäni permiksen, josta minulle jäi loppujen lopuksi hiuksiin vain yksi pieni mutka, joka tällä hetkellä sijaitsee hiusten latvassa.
Siitä ei ole kovinkaan kauan kun värjäsin hiukseni punaisista tummanruskeiksi, mutta silti kaipailin kuontalooni jo nyt pientä muutosta. 
Niin sitten painelin tuossa muutama päivä sitten hiusväriosastolle ja kävelin kotiin trendikäs liukuväripaketti mukanani. Olen salaa haaveillut ruskeista hiuksista vaaleamilla latvoilla jo pidemmän aikaa, joten nyt viimeistään oli aika hankkia sellaiset ennenkuin liukuväribuumi on jo "vanha juttu hei". Liukuväritukka on mielestäni ehdottomasti kesäjuttu. 


Hieman kauhuissani lätkin vaalennusvoidetta latvoihini ja mietin, että mitä olenkaan mennyt tekemään, mutta hienothan niistä tuli! Näissä kuvissa hiukset näyttävät punaisemmilta kuin mitä oikeasti ovat. 


Vaalennusainetta laittaessa näytti siltä kuin latvoista tulisi ihan blondit, mutta hiuksia pestessä saatoin huokaista helpotuksesta. Pelkäsin myös että värien vaihtumiskohdasta tulisi liian selkeä, mutta nätisti tuo ruskea vaihtuu liukuen vaaleampaan. 


Taakse vaalennusainetta sutiessa en tietenkään nähnyt tarkasti mihin kohtaan värit asettuvat. Aikalailla samaa linjaa noudattaen vaaleampi osuus alkaa, mutta pieniä epätasaisuuksiakin on nähtävissä. Veikkaan, että aurinko hoitaa kuitenkin tehtävänsä ja vaalentaa värieroa vielä pikkuisen. 

No mitäs sanotte? Katseletteko kauhuissanne näitä hiusteni tuhoamisyrityksiä? Entä kuinka monella teistä tänne eksyneistä mahtaa olla jo liukuvärjätty tukka?
Minusta tämä kuuluisa ombre oli kyllä mainio tapa piristää tasaväristä kuontaloa. 

keskiviikko 22. toukokuuta 2013

liehuhelmoja ja kuvakoukutus.


Seuraa hyvin pikainen päivitys, sillä nyt pitäisi olla jo rientämässä elokuviin. Eilen pukeuduin megatuulisen päivän kunniaksi kunnon liehuhameeseen ja pidin asusta niin kovin, että päätin julkaista siitä nyt kuvia oikein kolmin kappalein. 


En tykkää pukeutua kokomustaan (varsinkaan nyt kun hiuksetkin ovat tummat), joten jouduin pyörittelemään aika kauan eri asusteita mustaa tasapainottamaan. Lopulta tilanteen pelastivat vanhat luottojutut, ruskea vyö ja farkkupaita. 


Jotta tämän päivityksen kaari olisi mahdollisimman päätön ja poukkoileva, aion lätkäistä tänne seuraavaksi A Beautiful Mess -appilla muokkailemiani kuvia. Olen täysin koukussa siihen ohjelmaan! 


Pari päivää sitten toverini K pyysi minut mukaansa herkkupiknikille puistoon. Onnea on kaveri, joka saa herkkuyllätyksiä työsuhde-etuina. 


Eilen kävin katsastamassa viimein Sörnäisiin avatun Mokon. Hienoltahan siellä näytti ja kahvi oli hyvää, mutta väkeä oli paikalla heikonlaisesti eikä tavarataivas ollut ihan niin laaja kuin Hietsun Mokossa.



Jotain reissulta tarttui kuitenkin mukaan. Mokosta magneetti ja postikortti ja matkanvarrelta Fidasta peltinen purnukka ja pikkuinen viiri. Alkuviikosta kävin myös IKEA-reissulla hamstraamassa pakollisia juttuja tulevaan kesäkotiini. Tuossa yläpuolella on siitäkin pieni havainnollistava kuva.

Suokaa anteeksi poukkoilu, nyt koitan poukkoilla tieni äkkiä sinne leffateatteriin! 

perjantai 17. toukokuuta 2013

siksakkia ja turkoosia.


Tänään ei oikeastaan muuta kuin yksi asu, joka on jäänyt laittamatta tänne. Kävin huhtikuussa Espanjassa ja sieltä tarttui mukaan kourallinen ihania kolttuja. Tämä on niistä yksi. Myös 90-luvulta tuttu, muovinen kassi löytyi Espanjasta. Se tulee kesällä korvaamaan kangaskassit töihin tai uimarannalle ylimääräistä sälää raahatessa. Näyttää siltä, että innostukseni turkoosiin väriin ei ole vieläkään laantumassa.


keskiviikko 15. toukokuuta 2013

comeback, kid!


Täällä ollaan, pitkästä aikaa! Ette uskokaan kuinka huono omatunto tästä päivittämättömyydestä onkaan tullut. Olen räpsinyt monta kertaa kuvia blogipäivitystä varten, mutta unohtanut sitten kuitenkin päivittää. Muutamat teistä lukijoista ovat lähetelleet minulle mukavia kyselyjä vastattaviksi, mutta vastailukin on jäänyt, vaikka tykkään täytellä tuollaisia juttuja. Lupaan kuitenkin pyhästi vastailla piakkoin ja samalla skarpata taas tämän bloggailun suhteen. 


Tänään vietin vapaapäivää suuremmista velvollisuuksista ja nautiskelin lähinnä hienosta säästä. Mukana menossa olivat viimeaikojen suosikkijutut, superkhuuli nahkatakki, ruskea reppu ja aurinkolasit. Saatatte huomata myös, että hiukseni ovat jälleen vaihtaneet väriä astetta ruskeampaan ja punaisesta on jäljellä enää vienosti auringossa paljastuva väri. 


Yksi suuri syy hiljaiselooni on ollut se, että pikkuinen kilpikonnani on ollut vakavasti sairaana. Vapun tienoilla ramppasin eläinlääkärissä harva se päivä ja jossain vaiheessa Niilo-ressun ennuste oli todella huono. Nyt kuitenkin hoito-operaatiot ovat tuottaneet hieman tulosta ja toivoa on että konna selviää sittenkin. Tänään kilppari osoitti reipastumisen merkkejä ahmien nurmikolla herkkuja suuhunsa kun otin sen mukaani ulkoilemaan. Mikään ei saa minua onnellisemmaksi kuin katsella kuin tuo pieni ystävä popsii tyytyväisenä voikukkia suuhunsa. 


Tänään latasin myös uuden appin puhelimeeni. En yleensä lataile kummemmin mitään (esimerkiksi Instagrammista olen onnistunut pysyttelemään erossa), mutta kun luin että A Beautiful Mess -blogin Elsie ja Emma ovat julkaisseet oman valokuvaohjelman niin pitihän se saada kokeiluun. Suosittelen lämpimästi! 
Tässä ensimmäiset muokkailuni:





Lopuksi vielä kuva lakritsijäätelöstä, jotta tekin muistaisitte herkutella jäätelöllä nyt kun kesä kolkuttelee ovella.
Palaillaanpa taas blogosfääreihin!