perjantai 6. huhtikuuta 2012

pääsiäisvärejä.

Pistin eilen pääsiäisen käyntiin pukeutumalla kermavaahtoon ja pastelliin eli Japanista ostettuun mekkoon ja villatakkiin. Siellä tuollaisia pitsiunelmia ja pastellisävyjä oikein vilisi jokaisessa vaatekaupassa, nuo olivat varmasti hillityimmästä päästä. 


Yleensä en jaksa pakertaa kamalasti kynsieni kanssa, mutta eilen innostuin väsäilemään itselleni asuun sopivat pääsiäiskynnet. Tässäpä teillekin vähän ohjetta, vaikka tällaisten kuvioiden tekeminen taitaakin olla monelle jo tuttua puuhaa. 

Operaatioon tarvitaan kaksi (tai useampi) lakkaa, sakset ja teippiä.

Ensin lakataan kynnet yhdellä värillä, jonka kuivumisen jälkeen leikataan teipistä esim. sahalaidan tai pilvenreunan muotoiset palat ja isketään ne kynsiin.

Sitten lakataan teippien päälle toisella lakalla ja annetaan kuivua kunnolla.

Lopuksi varovasti teipit pois ja tarvittaessa pientä reunojen siistimistä kynsilakanpoistoaineella. Valmis! Lakkauksen päälle kannattaa laittaa vielä kerros kirkasta lakkaa tasaisuuden ja pysyvyyden takaamiseksi. Itse laitoin kirkkaan tilalta mattalakkaa, jotta lopputuloksesta tuli "munankuorimaisempi".

Illalla suuntasin pastellisissa hepenissäni tovereiden T ja K kanssa Shakeriin yksille ja siitä elokuviin katsomaan Mirror Mirroria eli suomalaisittain Kerro, kerro kuvastinta.

Kollaasin kuvat: Google.

 Täytyy sanoa, että oli ehkä kummallisin elokuvakokemus pitkään aikaan. Elokuva oli samaan aikaan järkyttävän huono ja hyvä. Plussaa yllättävistä oivalluksista, saduille irvailusta, sukupuoliroolien muuttamisesta ja visuaalisesta annista. Miinusta tökeröistä erikoisefekteistä, taistelukohtauksista, ylimääräisistä juonikuvioista, "mustasta magiasta" ja erityisesti loppuratkaisusta. Kummaa miten elokuva pystyykin olemaan laadultaan noin epätasainen. 
Piakkoin on tulossa kuulemma toinenkin Lumikkiin perustuva elokuva, joten jään mielenkiinnolla odottamaan millainen se sitten on.

 Tässä vielä päivän jorinoihin millään tavalla liittymätön kuva kilpikonnasta, joka syö mansikankantaa. Hyvää pääsiäistä kaikille!

2 kommenttia:

Paprika / Äiti on vihannes -blogi kirjoitti...

Aina vaan rakastun tohon konnaan! Miulekin semmoinen vipeltäjä!

Allu. kirjoitti...

Niilo on kyllä mainio pikku rääpäle, varsinkin taas nyt kun kevätaurinko saa sen ihan sekaisin. :D