maanantai 18. kesäkuuta 2012

reportteri raportoi.

Long time, no see! Näyttääpä hullulta tuo sanonta kirjoitettuna. 
Täällä sitä paiskitaan Turussa töitä kuin viimeistä päivää. Tämä on nyt neljäs vuosi kyseisessä työpaikassa ja silti vieläkin ensimmäiset viikot noudattavat perinteistä kaavaa eli töistä päästyäni simahdan samantien ja kykenen korkeintaan jumittamaan telkkarin ääressä ennen nukkumaanmenoa. Samaa hommaa teen kyllä ympärivuotisesti, mutta kesällä vaan monta kertaa raskaanpana versiona, josta kertoo esimerkiksi se, että olen laihtunut joka kesä viitisen kiloa pelkästään töissä hikoillessa ja "larpatessa". 
No joo, se siitä työjorinasta. Tästä alustuksesta voitte kuitenkin varmaan jo päätellä etten ole pahemmin kerennyt taltioimaan päiviäni kameralle. 
Tässä kuitenkin ne muutamat kuvat, jotka kameralle ovat päätyneet:

 Yritin ottaa asukuvaa huonolla menestyksellä kun jalusta on Helsingissä ja piti kiirehtiä ettei kämppis pääse yllättämään kesken kuvaustuokion.


Ensimmäiset asuinpäiväni Turussa vietin visusti omassa huoneessani, mutta sittemmin olen linnoittautunut usein olohuoneen sohvalle löhöilemään.

Olen myös ollut nyt viikon verran kovassa flunssassa ja ääni meinaa lähteä lätkimään koko ajan.

Muutamana päivänä olen jopa jaksanut raahata ruhoni erinäisille terasseille herkuttelemaan.

Onnellinen H kahvikuppinsa ääressä.

Mairea P pikkuhiljaa kantapaikaksi muodostuvassa Tintåssa.

Turussa suosikkikadunpätkäni on ehdottomasti tämä. 

Herkkupitsaa ja lievästi silmäpussikas työläinen.

 Lähipäivien ohjelmistoon kuului myös perinteiset grillibileet työporukalla. 

Huomisesta eteenpäin minulla onkin sitten kuuden päivän loma kun hypätään H:n kanssa lentokoneeseen ja huristellaan kohti Pariisia. En nyt tähän hätään muista kerroinko asiasta jo, mutta kerrottakoon nyt vieläkin, että ostin tosiaan H:lle yllätyssyntymäpäivälahjaksi matkan kyseiseen raitapaitojen ja patonkien maahan. Toivotaan, että reissusta tulee ikimuistoinen ja että palattuani täällä Suomessakin olisi jo sellaiset oikeat kesäsäät. 
Hauskaa tulevaa viikkoa ja hyvää juhannusta mikäli en ehdi palaamaan tänne reissupäivityksen muodossa ennen sitä!

2 kommenttia:

Diana Marks kirjoitti...

Great style. Love the hat and fun photos ;)


Do you want to follow each other on Bloglovin? Follow me and I will follow you back with pleasure. Just let me know in the comments ;)

LA By Diana Live Magazine

Allu. kirjoitti...

Thanks! (: I left you a comment on your blog. Cool that I seem to have readers also outside Finland! I didn't know that.