perjantai 12. lokakuuta 2012

syysvärejä.


Uutta kolttua kehiin! 
Kirottu viininpunainen. Kaupat pursuavat sitä väriä ja niin pursuaa kohta kaappinikin, vaikka olen aina ajatellut ettei kyseinen väri sovi minulle. Toisaalta niin kyllä ajattelin sinisestäkin joskus. 
Tämän syksyn aikana vaatemieltymyksiini ovat pikkuhiljaa soluttautuneet tummat sävyt ja farkkukauluspaidat. Pitkän metsästyksen jälkeen löysin vihdoin lyhythihaisen farkkupaidan ja samalla reissulla mukaan lähti myös tummanvihreä hame. Viininpunaiset asiat ostin jo ensimmäisten sen väristen vaatekappaleiden rantauduttua kauppoihin ja ne ovatkin pysytelleet päällä harva se päivä.


Kävin kesällä kampaajalla ja uusi kampaajatuttavuus kiepautti hiukseni käsittelyn jälkeen suoristusraudalla edestä kiharalle. Nerokasta! Itselläni kun tuppaa olemaan aina hiuksissa jonkinmoiset epämääräiset lettikiharat niin siihen kun lätkäisee päälle etuhiuksiin vähän kiharaa ja kääntää latvoja niin jo näyttää siltä kuin koko pää olisi käsitelty nätisti huolettomille surffikiharoille. Mikä parasta, tällaisen kiharapilven loihtiminen vie vähemmän aikaa kuin hiusten perusteellinen harjaaminen. 


Huomenna aamupäivällä karauttaa taas keikka-auto tuohon pihalle ja tiedossa on viikonlopun verran keikkailua sekä hotellimajailua. Tälläkertaa vuorossa Jyväskylä ja kotikaupunkini Lahti. Pakko varmaan piipahtaa kotikulmien kantapaikoissa mikäli vaan aikaa riittää. Hyvät viikonloput kaikille!

6 kommenttia:

LiLLi kirjoitti...

Ihana blogi ja muutenki oot tosi kaunis ja sulla on ihana hiukset!!<3::)

janina kirjoitti...

noi sun hiukses on niin söpöt!

http://tthephotosonmywall.blogspot.fi/

ia kirjoitti...

psst. Onko Monkin hame? Jos on niin meillä on jälleen yks samisvaatekappale.. ;D

Allu. kirjoitti...

Lilli: Voi kiitos paljon! (:

Janina: Kiitos! (:

Ia: Onpa tietysti! :D Katoin myös että meillä on sama H&M:n pitsimekko, tosin sulla vihreenä ja mulla mustana.

Anonyymi kirjoitti...

Aivan ihanat hiukset sinulla!! Bongasin sut muuten Robasta ja täältä blogista on pääteltävissä, että olet myös jossain musikaalissa mukana. Miten olet päässyt avustajaksi/näyttelijäksi eri juttuihin? Itseänikin kiinnostaisi avustajan työt ja etenkin musikaalissa näytteleminen. Mitä kautta siis olet saanut tietää pääsykokeista tai mitä ne nyt ovatkaan?

Allu. kirjoitti...

Kiitos! (: Oho, kylläpä ihmiset nyt bongailee mua sieltä, vaikka nopeesti vaan vilahdan.
Joo, oon mukana Järvenpään teatterin Evitassa. Noissa musikaaleissa ja muissa on se ongelma, että usein niistä castingeistä kerrotaan vaan niille joilla on jotain suhteita kyseiseen puljuun. Mä itse olen saanut tietää muutamista jutuista lähinnä kavereiden kautta, mutta sekään ei aina takaa että pääsisin edes castingeihin. Eli pitää vaan pitää silmät ja korvat auki ja kysellä tutuilta tietääkö ne mitään. Tsemppiä! (: