keskiviikko 27. helmikuuta 2013

maalari maalasi kutreja.


Haa! Huomaatteko mitä menin tälläkertaa hetken mielijohteesta tekemään hiuksilleni? Ne ovat ruskeat (vaikka kämppis väittääkin niitä edelleen punaisiksi) !!


Punaiset hiukseni olivat mahtavat ja pidin niistä kovasti, mutta niiden ylläpitäminen on kovin työlästä hommaa. Erityisesti lähiaikoina on tuntunut siltä, että hiukseni kasvavat niin ennätysvauhtia, että juurikasvua sai olla värjäämässä jatkuvasti uudestaan. Pikkuhiljaa aloin haaveilemaan ruskeista hiuksista, jotka minulla on ollut viimeksi yli kymmenen vuotta sitten. Vaihtelu virkistää! 
Toissapäivänä sitten repäisin ja vedin kuontalon suklaanruskeaksi. Alkushokin ja suuren katumuksen jälkeen punaruskea pää näyttääkin aika kivalta. Mitäs tuumitte, teinkö elämäni virheen?


Toinen esiteltävä juttu on kokoelma, jonka isäni toi minulle yhtenä aamuna. Taidemaalari isoisäni maalasi nimittäin joku aika sitten viimeisen taulunsa ja päätti lahjoittaa taidetarvikkeensa minulle. Ennakkoperintönä minulle siirtyi eteenpäin papan itsetekemä maalausteline, jonka avulla isoisäni on maalannut yli sata taulua. 



Telineen lisäksi sain puisen salkun, joka sisältää kaikki tarvittavat maalaustarvikkeet öljyväreistä siveltimiin. Pappa oli jopa kirjoittanut minulle salkkuun pieniä ohjelappuja muistin virkistämiseksi.



Lisäksi sain kokoelman erilaisia värikyniä liiduista puuväreihin, sekä taulupohjakankaita, öljyjä, taidepaperia ja vanhan oppikirjan piirtämiseen ja maalaamiseen. 
Mieletön aarresaalis! Teki heti mieli alkaa maalaamaan jotain. Arvostan suuresti sitä, että isoisäni halusi antaa välineensä minulle ja pitää minua suvun taideperinteen jatkajana. 

6 kommenttia:

Aada kirjoitti...

Kuvissa hiukset näyttää punaruskeilta, mutta siis sopii sulle tosi hyvin ja vaihtelu tosissaan virkistää! :)

LauraL kirjoitti...

Hyvältä näyttää! Onko sun hiukset yhtä paksut mitä kuvat antaa ymmärtää? Itelläkin melkosen paksut, mutta sulla näyttäis olevan kyllä vielä paksummat. Mitään hiusetenhoito vinkkejä tai miten ite hoidat hiuksias!

Aivan mahtavan perinnön olet saanut!
Ja ihanat sukat!

Allu. kirjoitti...

Aada: Joo, punaruskeat ne onkin kun oranssi pilkistelee alta. Tuntuu hurjalta kun mulla on ollut ruskeat hiukset viimeksi kymmenen vuotta sitten. Kiitos! (:

LauraL: Kiitos! Taitaa ne olla joo. Suurin paksujen hiusten salaisuus on varmaankin hollantilaiset geenit, mutta lotraan myös paljon hoitoaineilla ja hiusöljyillä ja popsin silloin tällöin biotiinitabletteja. Nyt ne näyttää oikein erityispaksuilta kun en ole aikoihin kerrostanut niitä ja laitan usein tuollaiset rennot kiharat.

Aada kirjoitti...

Pst. Mulla on sulle haaste mun blogissa! :) http://aada1234.blogspot.fi/2013/03/haastetta-pukkaa.html

Terhi / Hupsistarallaa kirjoitti...

Oon palannut sun blogiin aina uudelleen ja uudelleen. Kiitos sun photo booth -kuvista, viimein tajusin että sellaisen voi todellakin järkätä muihinkin pippaloihin kuin vain häihin! Nyt on photo booth -seinää tulossa poikani 1-vuotissynttäreille, mahtavaa! :) Ja siis muutenkin tää sun blogi on ihana, ootan uusia Disney-asuja!

Allu. kirjoitti...

Aada: Kiitos! Lupaan vastata haasteeseen piakkoin (:

Norsis: Oho, hassua! Mä myös palailen sun blogiin silloin tällöin enkä tiennyt ollenkaan että oot vieraillut täällä. Kivalta näytti sunkin photo booth, se tosiaan toimii juhlissa kuin juhlissa! (: Hyvä kun muistutit Disney-asuista, täytyykin ruveta suunnittelemaan seuraavaa.