skip to main |
skip to sidebar
ohops! aina ei voi onnistua. kaaduin tänään pyörällä, tuloksena verinen polvi, yhdet rikkinäiset sukkahousut ja puhjennut rengas. se on sitten kävelyretki huomenna.
tällaisina aikoina täytyy suunnata katse tulevaisuuteen ja miettiä mitä todella haluaa. minulle se kaikki tuntuu kirkastuvan koko ajan.
talven tulon tietää mm. siitä että pihapuun lehdet ovat kadonneet ja vastapäisen talon ikkunat tulleet esiin. täytyy taas muistaa varoa vaihtamasta vaatteita ihan ikkunan edessä.
väsyttää ää ää! olisi täydellistä köllähtää aurinkoon ja maata aloillaan seuraava vuorokausi. toisaalta mukavaa olla väsynyt kun tietää saaneensa paljon hyvää aikaan.
jei, tänään merirosmonaamajaiset! kerrankin joku pitää juhlat joihin on pukukoodi. pukeutumattomat laitetaan kävelemään lankkua pitkin haiparveen.
viikonlopuksi tiedossa ahkeraa tanssimista ja laulamista. olisipa elämä pelkkää musikaalien tekemistä.
(olenko ainoa jonka mielestä kuva on hieman perverssi?)
pitkänkin tunnelin päässä näkyy valoa. pitää vaan lähteä sinnikkäästi suunnistamaan sitä kohti.
tänään olen nähnyt lähinnä unimaisemia. päivä on mennyt aivan tokkurassa, mutta tekipä kyllä kutaa. krooh...
tänään olen ollut kaikkea muuta kuin huolellinen. univelka ja kaatosade eivät ole parhaat lähtökohdat päivälle. onneksi huonostakin päivästä voi kehkeytyä ihan ykkönen.
aika huvittavaa, että aamuyöstä kotiin kömpiessäni olen kuitenkin pysähtynyt räpsimään vielä valokuvia, vieläpä ihmeen onnistuneita! :D
tänään "puutarhakadun helmeilevien" viininmaistajaiset. pirkka lager väistyköön kotitekoisen omenaviinin tieltä!

no nyt ne ovat valmiit! jännityksellä odottelen poikien kommentteja.
tänään hymyilyttää ja tekisi mieli vaan loikoilla koko päivä. onpa ollut mukava loma, harmi ettei sitä ole enää kovinkaan paljon jäljellä. anteeksi S kun päädyt tänne aina esille, susta on vaan kaikki parhaat kuvat. (:
ja taas unohtui!
ai mitäkö olen tehnyt tänään? piirtelin pitkällisen ympyrä-operaation loppuun. oli siinä hommaa, huh huh.
tänään on taas sellainen luova päivä, että tekisi mieli heilua kameran kanssa tai maalata taulua. koska näyttäisi olevan jo liian pimeää valokuvaamiselle, taidan kaivaa kynät esiin ja ruveta piirtelemään.
ohops! taisi unohtua eilen päivittää. no tänään sitten kenties kaksi merkintää. loma jatkuu ja mietiskelen tässä parhaillani, että mihinkähän sitä lähtisi vähän seikkailemaan.
laitetaanpa tällainen rakkauskuva, koska eilinen ilta ja egotripin keikka oli yhtä rakkautta. mieletöntä miten musiikista voi tulla niin hyvälle tuulelle.
pitäisi totisesti käydä ottamassa uusia kuvia. kenties tämä loma tarjoaakin siihen nyt mahdollisuuden. ihanaa kun ei ole kiirettä oikein mihinkään. voi seikkailla kaupungin hulinassa vailla päämäärää. kohta the trippersin egoilijoita kuuntelemaan ja sen jälkeen jotakin mitä ilta tuo tullessaan.
loman kunniaksi vähän rantamaisemia, vaikka rannalle ei pääsekkään enää täällä suomen syksyssä loikoilemaan. onneksi ulkona on hyvä ilma ja voi kehitellä kaikkea muuta mukavaa lomapuuhaa.
kohta suuntana musikaalitreenit, joiden jälkeen täytyy ehkä pistäytyä naapurissa tarkastamassa kotiviiniprojektin edistyminen. mitä saa kun kaksi blondia survoo omenalohkoja väkisin käymisastiaan?

tänään toimin kuvaajana kavereiden bändille. jännittävää, koska en ole aikaisemmin sellaista tehnyt. nämä eivät ole vielä lopullisia promokuvia, mutta näytteitä siitä mitä on luvassa.
promoja odotellessa voi vaikka käydä kuuntelemassa poikien musiikkia.
päivä alkoi mukavasti auringonpaisteen ja puhetunnin huvittavien kuunnelmien parissa. sitten ärsytys iski kuin kynnet raapiessaan liitutauluun tai suihkarin vetämä viiva taivaalle. aikuiset ihmiset osaavat välillä käyttäytyä niin lapsellisesti että pistää vihaksi vähemmästäkin.
siivouspäivinä saattaa löytää yllättäviä hiippareita villakoirien keskeltä. onneksi nyt on taas siistiä ja kelpaa viettää sunnuntaipäivää puhtaassa kodissa. hiippari tosin vaikuttaa hieman pettyneeltä kun ei ole enää vaatekasoja mihin sukeltaa.
tämän lauantain aion ottaa rennosti, keräillä voimia varastoon. toisaalta eipä tämä voimien kerääminen (lue: laiskottelu) poikkea kovinkaan paljon tämän viikon päivistä muutenkaan.
eilen oli aika mahtava päivä, olisin varmaan voinut kävellä veden päällä jos olisin halunnut. pääsen tähdittämään musikaalia! (:
elämä hymyilee.
ei huvita koulunkäynti tällä viikolla sitten yhtään. onko pakko jos ei taho? onneksi huomenna on jo perjantai ja voi hyvällä omatunnolla huokaista.
ja huh huh muuten mikä kaatosade tuolla ulkona on!
viimepäivinä ajankulu on ollut uskomattoman nopeaa. ensin heräät ja sitten onkin jo yhtäkkiä ilta. tänään olisi tehnyt mieli vapaapäivän kunniaksi lähteä ulos seikkailemaan, mutta kaatosade ei oikeastaan houkuttele. toisaalta on mukava istua sisällä lämpimässä kuuntelemassa peltikatolle paiskivaa sadetta.