keskiviikko 26. marraskuuta 2008

tunnelma.

tänään käytiin pimeässä merenrannalla juomassa kaakaota. talvesta kannattaa ottaa kaikki ilo irti tunnelmoimalla ja fiilistelemällä. kynttilät sopivat sellaiseen vallan mainiosti.

maanantai 24. marraskuuta 2008

määränpää.

saattaa olla että määränpää näyttää toisinaan hieman sumealta. varmaa on kuitenkin että aina jokin vie meitä eteenpäin.

missio.

en voinut perinteisesti vastustaa ensimmäisten puuterilumien ja tyhjien yökatujen kutsua. jotkut kusevat porttikonkeihin, toiset tekevät lumienkeleitä. mikään ei voita spontaanin, julkisella paikalla suoritetun tempauksen jännitystä!

sunnuntai 23. marraskuuta 2008

superia!

eilen juhlittiin minun ja ystäväni 21. syntymäpäiviä supersankariteemalla. vuokraamassamme suosikkibaarissa esiintyi erilaisia sankarihahmoja laidasta laitaan, mm. kuvassa näkyvät powerpuff girlsit. itse olin batmanistä tuttu poison ivy.
minun puolestani naamiaisia saisi olla joka päivä! (:

perjantai 21. marraskuuta 2008

look mom, it's snowing!

wohou, kauan odotettu lumi on vihdoin saapunut turkuun! olipa mahtavaa herätä aamulla kun tällainen näky odotti ikkunan takana. toivottavasti tuo ei sula ihan heti pois.

keskiviikko 19. marraskuuta 2008

hammaskeijun kosto.


kouluaiheisten mustavalkokuvien putki keskeytyykin jo heti alkuunsa, sillä tässä hieman maistiaisia tältä päivältä. minulta leikattiin aamulla kaksi viisaudenhammasta pois ja näky on tänään hyvinkin verinen.

mustaa valkoisella.

se on ollut sitten päivitystauko täälläpäin. loppui kuvat kesken enkä halunnut väkisin käydä räpsimässä. nyt on vieläkin kuvausreissu tekemättä, mutta intoa sellaiseen olisi kyllä kovasti.
sillävälin ajattelin julkaista kokoelman koulussa räpsimiäni mustavalkokuvia.

tiistai 4. marraskuuta 2008

lost.

katselin lost in translationin. siinä on kuvattu paljon sumeita valoja. nämä ovat koulun teatterisalin valaistusta. sinnekin saattaa välillä eksyä.

maanantai 3. marraskuuta 2008

cashew!

nälkä! flunssassa on inhottavaa kun ei jaksa raahautua kauppaan ruokaostoksille. sen sijaan olen jaksanut kuitenkin kaikkea muuta, ompelin hetken mielijohteesta hameen ja seuraavaksi olisi vuorossa hiusten värjäämistä.

sunnuntai 2. marraskuuta 2008

pyörii.

wihii, onpas ollut niin kiva viikonloppu että sen kunniaksi voisi vaikkapa vähän pyöriä.

lauantai 1. marraskuuta 2008

21.

enpähän ole päivitellyt taas muutamaan päivään. syntymäpäivien juhliminen ja koulukiireet pitävät aika hyvin pois koneelta. eilen juhlittiin 21. halloweeniäni. oli kakkua ja kavereita, muovihämähäkkejä ja mukavaa.