torstai 5. tammikuuta 2012

kiitos 2011.

Uuden vuoden mökkireissusta selvitty! Mahtavaa oli juhlistaa vuodenvaihdetta pienellä kaveriporukalla metsän keskellä kaupunkiharhailun sijaan. Täytyy varmaan yrittää kehitellä tuosta jonkinlaista perinnettä.
Tultiin takaisin sunnuntaina, mutta pienen blogihiljaisuuden selittää se, että olen viettänyt kaksi edellistä päivää taas kuvauksissa. Aamuseitsemän herätykset heti uuden vuoden karkeloiden perään ja väsymys on taattu!

Tässä kuitenkin nyt vielä joitakin niistä yli 300:sta uuden vuoden kuvatodisteesta:



 Vuodenvaihteen kokoonpano.

 Söpöt karvakaverit, Armi ja Opri.


 Koirien leikitystä.

 Salainen luukku.


 Tarjoilua.

 Paljon naurua.

 Lisää tarjoilua itsetekemäni jäätelön muodossa.


 Puolen yön mustikkashotit.


 Seuraavan vuoden vastaanotto sädetikkujen kera.




 Tinan valamista.



 Kehno yritys muodostaa vuosiluku tähtisädetikuin.

 Pienemmällä porukalla onnistui!

 Pöydälle muodostui tinagalleria.

 Itse sain myrkkyomenan, joka näytti sormen kera ukkelilta.

 Sain myös maastossa hakkua kantavan ukkelin.

 Sekä tyypin, joka roikkuu jostain. Tulkintoja saa kertoa.

 Yön pikkutuntien parhaita juttuja oli mm. väsyneiden herättäminen torvella.

 Jonka jälkeen torvesta tuli hittituote.

 Sain kuitenkin ansioni mukaan.


Sitkeimmät bailasivat aamuun asti.

Pahoittelen suurensuurta kuvatulvaa ja sitä, että kuvasarja käsittelee lähinnä itseäni. En viitsi julkaista kavereista selkeitä kuvia ilman lupaa. 
Toivottavasti teilläkin oli hyvä vuodenvaihde ja mukavat ensimmäiset päivät. Ties mitä 2012 tuokaan tullessaan, toivottavasti paljon hyvyyksiä ja minimaalisesti pahuuksia.

Ei kommentteja: