tiistai 27. marraskuuta 2012

paperilla sisustaen.


Viimeaikoina olen ollut ahkera sisustaja ja pienten tuunausprojektien toteuttaja. Olemme kämppikseni kanssa väsäilleet asuntoomme milloin minkäkinlaisia pieniä koristuksia ja kämppä alkaakin näyttää pikkuhiljaa ikuisilta teemajuhlilta. No, mikäs sen sopivampaa tällaiselle naamiaisfanille. 


Suosikkiprojektini lähiaikoina on ehdottomasti netistä tilaamani kolttu, jonka värjäsin vaalean limenvihreästä harmaaksi. Mekon malli on aivan täydellinen ja se istuu päälleni paremmin kuin yksikään muu omistamani vaate, väri vaan ei miellyttänyt tippaakaan. Harmaasta koltusta olen haaveillut pitkään, joten eikun puuvillainen mekko pesukoneeseen värijauheen kera ja unelmien kolttu on saavutettu! Valkoinen pitsireunuskin säilytti tekokuituisuutensa vuoksi värinsä. Tietenkään mitään "ennen" -kuvaa en tajunnut ottaa, mutta kuvitelkaa tuo sellaiseksi aivan vaalean limenväriseksi.


Olen myös huomaamattani leikkinyt paljon paperilla lähiaikoina. Retrohenkinen maailmankartta löysi viimein paikkansa seinältä ja lisäksi kokosin kesällä ostamani paperiset pikkuystävät vihdoinkin kasaan.


Peura, jänis, pöllö, orava ja kuvasta puuttuva villisika pitävät huolen ettei tässä asunnossa näytä liian aikuismaiselta. Kaikki eläimet eivät tosin ole löytäneet vielä lopullista paikkaansa.


Ripustin myös television yläpuolelle hurmaavan viiriketjun ja nyt täällä näyttää viimeistään siltä kuin täällä olisi joko ikuiset juhlat tai sitten siltä, että tätä asuntoa asuttaa prinsessaleikkejä rakastava pikkutyttö. (Onneksi ketjun sanoma, "I am money, we are men", hieman tasapainottaa tunnelmaa)


 Tänään lätkäisin eteiseen kortit, jotka ovat etsineet paikkaansa jo kesästä asti. En tiedä mitä on tapahtunut kun minun, suurimman vaaleanpunaisen vihaajan, seinille ja vaatekomeroon on yhtäkkiä ruvennut muuttamaan näitä vaaleanpunaisia elementtejä. Ison kortin samovaari vaan on niin hieno, että olen valmis kestämään vaaleanpunaisuuttakin.


Paperinen orava muutti ikkunalaudalla sijaitsevan laatikon päälle, paperisten muffinssivuokien viereen. Yllättävän paljon pystyy näköjään sisustamaan myös paperisilla jutuilla ja sellaisiahan onkin sitten helppo väkertää itsekin. Pikkuhiljaa alkaa kämppä olla sisustuksellisesti valmis, joten ehkäpä näette sitten kuvia koko asunnostakin taas jossain vaiheessa.

6 kommenttia:

LauraL kirjoitti...

Noi paperiset elukat on niin söpöjä!
Onko toi viimesen kuvan pitsikori itsetehty vai jostain ostettu? Jaksaispa itse väkertää vastaavan.

aba kirjoitti...

Mistä toi eläintoverit on? Loistava sisustustyyli sulla Allu-neiti !

Anonyymi kirjoitti...

Mistä toi kartta on ostettu?

Allu. kirjoitti...

LauraL: Ne on kyllä ihan megasöpöjä elukoita. (: Pitsikori on Etolasta, siellä oli noita varmaan neljällä eri pitsikuviolla. Hienompaa olis kyllä tosiaan väkertää tommonen itse.

Aba: Kiitos, Aba-neiti! (: Eläintoverit on muistaakseni kansallisen kirjakaupan "lastenosastolta". Siellä oli kaikkia robotteja ja dinosauruksia myös.

Anonyymi: Kartta taas on peräisin Mokosta. (:

Unknown kirjoitti...

kumpa mullakin olisi noin paljon hyviä ideoita sisustukseen, mahtavia juttuja ootte nimittäin keksineet! :)

ps. ihana mekko, ihana blogi, ihana sinä!

ahoysailorr.blogspot.com

Allu. kirjoitti...

Kiitos paljon! Tää on tämmönen "ikuisten teemabileiden" kotipesäke. :D