tiistai 25. kesäkuuta 2013

haaste ja rästikuvia


Sain Aadalta ja Paprikalta joku aika sitten haasteen. Nyt vastaan haasteeseen julkaisemattomien kuvien kera.


Haasteen säännöt:
1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Heidän pitää valita 11 bloggaajaa, jolla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut.


11 asiaa minusta:

1. Isäni äiti on hollantilainen, joten minäkin olen siis 1/4 hollantilainen.
2. Minulla on pakkomielle syödä sipsit kokojärjestyksessä pienimmästä aloittaen.
3. Olen vasenkätinen.
4. Olen mielestäni hyvä matkimaan erilaisia puheääniä, erityisesti muumihahmoja.
5. Lempinimiäni ovat mm. Muori, Heimon vanhin, Vanha kettu, Voldemort, Visuaalinatsi, Naamiaisnatsi, Aalu, Albert ja Pile.
6. Olen asunut elämäni aikana 11 eri asunnossa. Syksyllä on tiedossa asunto numero 12.
7. Olen koukuttunut kesän aikana Felicity-sarjaan, vaikka pienenä inhosin sitä.
8. Olen luonteeltani hyvin tyyni enkä hermostu helposti. Suuttuessani vihani kohde saa tuntea nahoissaan tulista vihaa ja loputonta jankutusta.
9. Visuaalisuus on minulle hyvin tärkeää. En kestä jos joku asia tai ympäristö näyttää rumalta. 
10. En osaa tehdä kärrynpyörää enkä käyttää tölkinavaajaa.
11. Sain aikoinaan koulussa stipendin luovuudesta. Sen sijaan hyvästä koulumenestyksestä en olisi koskaan voinut saada stipendiä. 


Vastaukset Aadan kysymyksiin:

1. Mitä lukemaasi kirjaa suosittelisit muillekin luettavaksi?
Luen hyvin vähän nykyään kirjoja joten ei nyt äkkiseltään tule mitään suositeltavaa mieleen. 
2. Mitä sinulle tulee mieleen sanasta "maaliskuu"?
Vuoden tylsin kuukausi, jolloin odottaa jo talven loppumista, huhtikuuta ja kevättä. 
3. Mistä ammennat ideoita sisustamiseen?
Ympäristöstä, blogeista, teemoista, saduista, hylätyistä esineistä ja kirpputoreilta.
4. Viimeisin hankintasi kotiisi?
Kesäkotiini olen tehnyt paljonkin hankintoja lähiaikoina. Koristetyynyjä, räsymaton, säilytyslaatikoita, tarjoiluastian, mukin ja laseja.
5. Minkä uuden asian haluaisit oppia?
Kaksi ikuisuusprojektiani ovat steppaamaan oppiminen ja ukulelen soittaminen sujuvasti.
6. Mitä tämä päivä on pitänyt sisällään, millainen se on ollut?
Tänään olen nauttinut vapaapäivästä laiskotellen ja asuntoa järjestellen. Muokkailin vähän valokuvia ja tein muita rästijuttuja mitä en ole töiltäni jaksanut rustata. 
7. Ostoskärry vai ostoskori?
Ostoskärry, vaikka harvemmin sellaista tulee käytettyä. 
8. Minkä elokuvan olet käynyt katsomassa viimeksi teatterissa?
The great Gatsbyn. Tykkäsin kovasti!
9. Kuinka kauan olet kirjoittanut blogiasi?
Hmm, tämä blogi on ollut olemassa vuodesta 2008, mutta tämänhetkisen muotonsa se sai 2011.
10. Lempparivärisi?
Turkoosi.
11. Lempisanontasi?
"Kappas kehveliä!" ja muut yhtä hölmöt sanonnat.


Vastaukset Paprikan kysymyksiin:

1. Jos siun pitäis valita yksi esine joka kuvastaa sinua, mikä se olis ja miks?
Viimeksi vastasin vastaavanlaiseen kysymykseen, että pinnasänky. Vanhahtava ja huolehtivainen ulkokuori, mutta sisältä lapsellinen ja leikkisä.
2. Lempi lausahduksesi?
Senkin lurkki!
3.  Mitä näkyy oikealla?
Räsymatto, vaaterekki, turkoosi kori jossa turkoosi ukulele, ruokapöytä punavalkoraidallisella liinalla, kultakehyksinen peili, turkoosit tuolit, mekkoja, matkalaukku, viestivihko, kynäpurkki, sipsipussi, pallovalot. 
4. Millaisia blogeja luet?
Sellaisia jotka ovat lähellä omaa tyyliäni jollain tavalla. Inspiroivia blogeja. Sellaisia joissa on paljon kauniita kuvia, mutta myös jonkun verran tekstiä. Sellaisia joissa on persoonallinen bloggaaja, jonka oma tyyli tulee selkeästi esille. Visuaalisesti hienoja blogeja, hauskasti kirjoitettuja blogeja, askartelu ja diy-blogeja, lifestyleblogeja, tyyliblogeja. 
5. Lemppari vuorokaudenaika?
Aamupäivä.
6. Kuinka paljon käytät aikaa tietokoneella?
PALJON. Tietokone on yleensä aina auki kun olen kotona. Kesäisin olen tietokoneella vähemmän, koska on niin paljon kaikkea muuta ohjelmaa.
7. Osaatko pyytää apua?
Olen "minä itse"-luonne, joten harvemmin pyydän, mutta osaan kyllä.
8. Mikä oli lapsena siun unelma-ammatti?
Näyttelijä.
9. Onko siula paljon ystäviä?
On niitä jonkun verran kertynyt tässä vuosien aikana. 
10. Minkä paikan esittelisit kotikaupungissas jollekin joka ei ole koskaan vieraillut siellä?
Siis jos puhutaan syntymäkaupungistani Lahdesta niin ehdottomasti  legendaarisen ravintola Torven. Helsingistä olisin esitellyt Valtterin kirpputorin mikäli sitä ei olisi menty törkeästi lopettamaan. Turussa veisin vieraani ensin jokirantaan kävelylle ja sitten ehkä Televisio-kaupan kautta Tintåån tai Kukaan istumaan.
11. Mitä juot baarissa?
Olutta tai kuivaa siideriä. 


Omat kysymykseni:
1. (Matkin Paprikaa:) Minne veisit asuinkaupunkiisi vierailemaan tulleen ystävän?
2. Omituisin tapasi?
3. Kerro joku tuunausvinkki!
4. Suosikkiblogisi?
5. Mikä satuhahmo olisit ja miksi?
6. Paras naamiaisasusi kautta aikojen?
7. Kuvaile lempparimukiasi.
8. Ruoka tai herkku jota voisit syödä päivittäin?
9. Minkä supervoiman tahtoisit omistaa?
10. Näytelmä jonka olet viimeksi nähnyt?
11. Asia jossa olet hyvä?


Olipas jotenkin vaikeaa vastailla! Heitä haasteen eteenpäin seuraaville bloggaajille: Bubblegum Sweetie Pie, Dear dear Sally, Matka maailmankaikkeuteen, My style? Exactly that, my style! ja Virallinen valittaja.


3 kommenttia:

Aada kirjoitti...

Kiitos kun vastailit kysymyksiini. Niitä oli kiva lueskella. Kivoja myös nuo valokuvat, ihanan tyttömäisiä asukokonaisuuksia. :)

aba kirjoitti...

HEI KIITTI! Täytyykin ryhdistäytyä blogin kanssa ja vastailla näihin joku päivä. :----)

Allu. kirjoitti...

Aada: Ilo oli mun puolella kun sain viimein vastailtua kysymyksiin!

Aba: Noniin, sit kun iskee tylsä hetki niin vastailemaan vaan. (: