sunnuntai 6. toukokuuta 2012

vappukarkelot.

Noniin, paluu bisneksille. Toukokuu tuntuu olevan kyllä joka vuosi tällaista haipakkaa ja nytkin on kalenteri aivan täynnä ohjelmaa ja vielä ennen kesää suoritettavia velvoitteita. Sain nyt kuitenkin ainakin vappukuvat muokkailtua kuntoon, joten seuraavaksi olisi luvassa vielä yksi vappuaiheinen päivitys lisää blogiviidakon syövereihin. Tässä siis minun vappuni kuvaryöppynä, pelipaikkana toimi tänä vuonna vanha kunnon Turku.

Vappuaattona käytiin perinteisesti seikkailemassa vapputorilla. H osti minulle ilmapallon (niinkuin joka vuosi), katsottiin lakitus, törmättiin tuttuihin, käytiin tupareissa, kutsuttiin vieraita vappukämpälle ja iltamyöhällä kävin vielä istumassa iltaa M:n luona. 
 

















Vappupäivänä perinteet jatkuivat ja suunnattiin Vartiovuorelle piknikille. Siitä illan tullen hetkeksi vappukämpälle lepäilemään, sen jälkeen parin toverin uutta kotia ihmettelemään ja takaisin vappukämpälle viettämään leffailtaa. 
 









Perinteet kunniaan jo vuodesta 2008!



Sellainen oli minun vappuni. Seuraavana päivänä kävin vielä Naantalissa työpalaverissa ja kavereiden kanssa syömässä ja sitten oli aika palata takaisin Helsinkiin. Vappu pitää kyllä sitkeästi pintansa vuoden suosikkijuhlanani, erityisesti kun sen saa viettää Turussa.

2 kommenttia:

LauraL kirjoitti...

Onkos tää Vartiovuori joku perinteinen piknikpaikka Turussa? Ainakin populaa on näyttänyt olevan.

Ihana pallo! :)

Värjäätkö ite hiukses vai onko oma väri? Jos niin millä värillä? Tosi hyvän väriset!

Allu. kirjoitti...

Joo, Vartiovuori on just se paikka missä Turussa kuuluu istua vappupäivänä. (: Se on iso vuori/puisto, joten väkeä riittää kyllä rutkasti.

Ite värjään joo ja oikea värini on semmonen "tummanruskea maantie" :D.
Ainoa oikeasti oranssi markettiväri on Lorealin pure paprika ja sillä siis värjäilen. Joku aika sitten pure paprikan maahantuonti loppui ja olin jo paniikissa kunnes selvisi, että siitä on vaan tullut uusi versio tai oikeastaan kaksikin. Kumpaakaan en ole vielä ehtinyt kokeilla, mutta kohta sekin on edessä. (: