sunnuntai 27. toukokuuta 2012

vastauksia ja vanhoja kuvia.

Hengissä ollaan vielä! Olen nyt seilannut kaupunkien välillä viimeiset pari viikkoa ja vielä viikko pitäisi jaksaa tsempata. Tällä viikolla olen kulkenut sunnuntaista lähtien reitin Helsinki-Järvenpää-Helsinki-Turku-Naantali-Turku-Helsinki-Lahti-Turku-Naantali-Helsinki eli tuosta voi päätellä, että olen oleskellut joka päivä eri kaupungissa. Tänään sitten matkustan taas Lahteen, sieltä taas ensi viikolla takaisin Helsinkiin ja Turkuun ja loppuviikosta muutankin sitten jo pikkuhiljaa tavarani Turun kesäkotiin. Ei siis varmaan tarvitse selitellä miksi blogi saattaa elää tällä hetkellä vähän hiljaiseloa. 
Sain kuitenkin Sallalta ensimmäisen kysymyshaasteeni, johon ajattelin nyt vastailla. Kuvituksena toimii lupaamani nuoruuskuvat, joita on paljon! 

Lapsuuskuvia vuosilta 88, 89 ja 91. Mukana menossa isoveljeni A.

1. Kerro joku hauska muisto tältä vuodelta?
Reissu Japaniin oli kyllä varmasti yksi vuoden hauskimpia muistoja. Samoin talvinen työviikko Naantalissa, sekä ylipäätänsä kaikki reissut ja yllätykset. Ne hetket kun on saanut nauraa vedet silmissä typerille jutuille.
 
Kuvassa olen kuudesluokkalainen. Otettiin Lontoossa tällainen mafiahenkinen perhepotretti.
 
2. Lapsuuden lempileikki?
Tykkäsin piirtää ensin jonkun hahmon ja sitten leikkiä kaverin kanssa niitä piirrettyjä hahmoja. Kaikki pukeutumisjutut oli myös ihan suosikkijuttuja, samoin isoveljen ja tämän kavereiden kanssa leikityt "poikien jutut" ja itse ohjatut näytelmät.
 
 Tässäkin olen kuudesluokkalainen ja poseeraan kuvataidekoulun valokuvauskurssilla. Silloin kovaa huutoa olivat avainnauha, Kenny-avaimenperä, pinnit ja MicMacin tuulihousut.
 
3. Jos voisit ottaa minkä tahansa eläimen lemmikiksi, niin minkä ottaisit ja miksi?
No kilpikonnahan mulla jo on, mutta jos minkä tahansa saisi ottaa niin ottaisin sille kaveriksi laiskiaisen, apinan tai siilin.
 
 Ylemmässä kuvassa olen seiskalla tai kasilla, alemmassa ysillä. Teemabileitä järjestettiin kavereiden kanssa jatkuvasti.
 
4. Mitkä ovat kolme lempipaikkaa nykyisessä kotikaupungissasi?
Olen edelleen kierrellyt hävettävän vähän Helsinkiä, mutta sanotaan nyt vaikka Valtterin kirpputori, meidän lähipuisto ja Kansallisteatterin parvi.
 
 Olen ollut myös heppatyttö ja kova South Park -fani. Kuva on ehkä kasiluokan kesältä.
 
5. Kenet julkisuudenhenkilön haluaisit tavata ja miksi?
No tämäpäs nyt on yllättävän vaikea. Haluaisin tavata Ben Foldsin, koska herra Folds on kaikkien aikojen suosikkiartistini ja haluaisin tietää minkälainen suosikkini on ihmisenä. Ehkä haluaisin tavata myös vaikkapa Helena Bonham-Carterin ja kysellä vinkkejä näyttelemiseen. :D
 
 Samoin mopolla tuli pärräiltyä silloin kun vanhemmat vielä onnistuivat houkuttelemaan minut mökille mukaan. Tämäkin on seiskalta/kasilta.
 
6. Onko sinulla outoja tapoja? Jos on, niin kerro joku.
Syön sipsit aina niin, että otan niitä kourallisen kädelleni ja napsin siitä sitten kokojärjestyksessä pienimmästä suurimpaan. Samoin ranskalaiset täytyy syödä aina pareittain niin, että ne ovat samanpituisia keskenään.
 
 Rippijuhlissa olin punapää.
 
7. Jos elämäsi olisi elokuva, niin mikä biisi soisi lopputekstien aikana? 
Ehkä Alexi Murdochin All my days, joku Ben Foldsin kipale tai sitten joku kreisirallatus.

 Ysiluokalla oli hippivaihe (vaikka olen kyllä aina ollut ns. "erilainen nuori") ja hiukset piti koristella villalangalla, leteillä ja pinneillä.
 
8. Kivoin asia tässä päivässä?
Tänään sai nukkua pitkästä aikaa pitkään aamulla ja H:lla on tänään synttärijuhlat/-keikka.
 
 Olin myös lukion toiselle luokalle asti kunnon tukkajumala, kunnes päätin ruveta leikkelemään ja kerrostamaan pehkoani.
 
9. Suurin haavesi tällä hetkellä?
Onnistua pääsykokeissa ja päästä opiskelemaan unelma-alaani. Myöskin ansaita tulevaisuudessa leipäni teatterialalla.
 
 Kasiluokan kesällä perusvaatetukseeni kuului yleensä Unkarista ostettu reikätoppi, farkut ja kirkasvärinen pitkähihainen. Nähtiinpä päälläni silloin myös legendaariksiksi muodostuneet viininpunaiset pvc-housutkin. :D
 
10. Jos saisit valita ihan mitä tahansa ruokaa syötäväksesi juuri nyt, niin mitä valitsisit ja miksi?
Oikeastaan ihan mitä vaan, koska on kamala nälkä, mutta vaikkapa Kertun hampparibuffet kelpaisi hyvin.
 
 Ysiluokka ja Heinolassa Jyrää. Tämä on ehkä suosikkikuvani nuoresta minusta.

11. Kerro vitsi!
Pahoittelen kielenkäyttöäni, mutta tämä on klassikko:
Punahilkka meni metsään, näki suden ja kysyi sudelta, että "miksi sinulla on noin suuret silmät?".
Susi vastasi: "PAINU **TTUUN, MÄ OON PASKALLA!" 
(toimii esitettynä paremmin :D)

 Ysillä minulla oli niin usein hattu tai pipo päässä, että alemman luokan pojat olivat kuulemma keksineet tarinan, että olen oikeasti alieni ja piilottelen hattuni alla näkyvissä olevia aivojani. :D

Päätin vastata myös Sallalle esitettyihin kysymyksiin, jotka tulevat tässä: 

1. Mitkä jutut koristaa siun jääkaapin ovea?

Magneetit joissa on retrokuvia alastomasta naisesta, maisemasta ja levysoittimesta sekä pullonkorkeista tehdyt magneetit joissa on tyttö, poika ja sydän.

Kerroinko jo "erilainen nuori" -vaiheesta? :D Tämä kuva on jostain jatkoriparilta/isosleiriltä, joten nuo siivet on varmaan sentään jotain ohjelmanumeroa varten. Toivottavasti. :D Tässä on ysiluokan kesä eli tämä tyylikeisari on aloittamassa lukion seuraavana syksynä.

2. Lenpparivaatteesi?
Kaikki mekot. Parhaillaan suosikin paikkoja taitaa pitää yllä tämä mekko, tämä hame ja tämä t-paita.

Ihana angstinen lukiolainen (?). Ei vaan, oikeasti olin yleensä hilpeä, reipas ja positiivinen. Aina esiintymässä.

3. Mitä teet tällä hetkellä? (opiskelu, työ jne.)
Teen etäopintoja Turun AMKin teatteri-ilmaisun ohjaajan tutkintoon. Virallisesti suuntautumiseni on nukketeatteri, mutta nukketeatteriopintoja olen tehnyt viimeksi joskus vuonna 2008. Työskentelen kahdessa eri firmassa eräänä tiettynä satuhahmona.

 Lukion ensimmäisellä luokalla printtivaatteet olivat kova juttu. En omistanut yhtäkään printitöntä vaatetta, vaan kaikkiin olin taiteillut itse jonkun kuvan. Ompelin myös hyvin paljon vaatteita itse siihen aikaan.
 
4. Tän hetken lemppari bändi/artisti?
No eiköhän se ole se Foldsin Pena. Kate Miller-Heidke on myös suuri idolini.

Vanhojentanssikuva. Puvun olin suunnitellut itse, tosin se ei pääse tässä oikein oikeuksiinsa. Olin tuolloin ihan langanlaiha lommoposki.

5. Neljä yleisimmin valitsemaasi täytettä pizzaan?
Sipuli, aurajuusto, joku liha ja aurinkokuivattu tomaatti/rucola/oliivit. 

 Vanhojentanssien jälkeen pätkäisin hiukseni lyhyiksi ja lyhyinä ne sitten pysyivätkin vielä kolmannella luokalla. Tässä ollaan kakkosluokkalaisten abeille järjestämässä ruusukonvassa, eli abien lähtöjuhlassa. Olen siis kolmannella tässä.

6. Jos pitäisi valita vain yksi meikki mitä saisit käyttää, mikä se olisi? (pojille ehkä vähän huononpi kysymys)
Huonoihoisella se on pakostakin hoitava meikkivoide.

Juhannus ja vuosi taitaa olla 2006.

7. Mikä on villeintä mitä olet tehnyt?
Joskus karkasin kotona Tampereelle puolitutun luokse. Olen myös ajanut kevarilla ilman korttia "väärinpäisessä" liikenteessä, kokeillut laskuvarjoliitoa, surffausta ja vesihiihtoa, tutustunut käsittämättömillä tavoilla uusiin ihmisiin (kerran menin esim. tuntemattomien tupareihin ja huijasin, että ne olivat minun tuparini), laskenut keskellä yötä liikennemerkillä pulkkamäkeä. Villin voi tulkita niin monella tavalla.

Vuodesta 2006 eteenpäin alkaakin sitten löytymään roimasti kuvia, koska digikamerat yleistyivät ja vanha kunnon Irc-Galleria oli voimissaan. Nämä nyrpeät "anopit" esittelivät vakioposeeraustaan Nuorisoteatterin jokaisissa bileissä.

8. Mikä muumihahmo on lemppari ja miksi? (Jos et tykkää muumeista niin sano joku muu hahmo)
Hehe, Muumit sattuvat olemaan minulle hyvinkin henkilökohtainen aihe. :D Suosikkikolmikkoon pääsevät tietysti Pikku Myy, Vilijonkka ja herra Hemuli. Myyllä on oikea asenne, tyylitajua ja loistavia kommentteja. Vilijonkka taas on loistava vastapari Myylle ja oikea diiva. Hemulilla on niin suurta huumoriarvoa, ettei sitä herraa voita mikään.

2006-2007 oli sellaista tempauksien aikaa. Spontaaneja juttuja toteutettiin, seikkailuja seikkailtiin. Valokuvattiin ja videoitiin tekemisiämme ja omia insidejuttuja ja kerhoja oli enemmän kuin koskaan.

9.  Kesäsuunnitelmat? (festareita, töitä, lomaa...?)
Muutan kesäksi Turkuun töihin, jossa suurin osa kesästä vierähtääkin. Saattaa olla, että käväisen jossain ulkomailla, ehkä päädyn festareille tai roadtripille. Tämän kesän tavoite on jaksaa vielä rankan työpäivän jälkeen lähteä käymään jossain. Aion myös treenata musiikinteoriaa ja opetella soittamaan jotain soitinta (ukulelea tai pianoa).

Itseään oli helppo toteuttaa taidelukiossa ja tulipa kyllä toteutettuakin!

10. Kuka siut on yllättänyt viimeksi ja miten?
Hmm, ei nyt tule mieleen yllätyksiä lähiajoilta. Olen itse toiminut enemmän yllättäjän roolissa. No pääsykoeraati yllätti ottamalla minut jatkoon! 

18-vuotiaana ruskea oli lempivärini ja Nanso ja Ivana Helsingin Camping -mallisto suurimpia tyylillisiä vaikuttajiani.

11.  ja lemppariblogit (3)
Olen monia jo maininnutkin, mutta tällä hetkellä luen mieluiten Ian, Alisan ja Elsien blogeja. 
Jännitän myös Freelancer's fashionblogin odotusaikoja ja ahmin väriterapiaa liian harvoin päivittävän Color me Katien blogista.

 Passikuvia vuosilta 2006, 2007 (ylempi), 2006 (alempi) ja 2009.

Moni onkin jo ehtinyt tällaisen kyselyn täyttämään, joten en haasta ketään erityistä. Vastatkaa te jotka ette ole vielä kyselyä saaneet (saa muutkin vastata).
Tässä teille kysymyksiä:

1. Kuvaile itseäsi viidellä sanalla. 
2. Kerro tyylistäsi.
3. Romanttinen hetki elämässäsi?
4. Mikä oli lapsuutesi toiveammatti?
5. Mikä on toiveammattisi nyt / mikä sinusta tulee isona?
6. Kerro joku vinkki!
7. Valokuva, joka kertoo sinusta eniten?
8. Laulu jonka sanoihin samaistut jollain tavalla?
9. Kolme parasta paikkaa missä olet viettänyt aikaa?
10. Jos saisit elää päivän toisena henkilönä, kuka olisit?
11. Jos pitäisit teemabileet, millaiset ne olisi?

 Ylioppilas 2007. Kävin siis lukion neljässä vuodessa.

Jos tässä ei ollut tarpeeksi vanhoja kuvia niin tuoreempia sellaisia löytyy tästä päivityksestä. 
Tässä vielä loppuun vuosien 1998-2002 luokkakuvani, joista "kehitykseni" näkyy varmaan parhaiten:






4 kommenttia:

ia kirjoitti...

No hui mimmone leijonanharja sulla on ollut, vautsi! Oli muuten hämmentävä sattuma, törmäsin tähän kuvaan http://4.bp.blogspot.com/-P2H3Y-T7SIo/Td4foZS4C7I/AAAAAAAAAeA/ZEmDj0qUmrY/s1600/5743487108_ff1e22fecd_z.jpg ja tuli heti sun blogi mieleen :D

Allu. kirjoitti...

Niinpä! Ehkä pikkusen kaduttaa että menin leikkaamaan ja kerrostamaan sitä, koska noi pitkät ja paksut letit on olleet kyllä aika huikeat. :D
Oho! Hämmentävää kyllä! Jollain kulkee ajatukset näköjään samaa rataa kuin mulla. Harmi ettei tota blogia pääse lueskelemaan.

*ponygirl* kirjoitti...

höhöhöhöhö oot blurrannu mun naaman tosta yhdestä kuvasta



ja hyvä niin :D

Allu. kirjoitti...

Niin oonki! Hähä! En uskaltanu julkaista täällä ihmisten naamoja ilman lupaa. Ja mitämitä, sulla on uus blogi, meen heti vakoiluretkelle...