torstai 26. huhtikuuta 2012

kirppis & tuunaus.

Kerroin käyneeni eilen kirppiksellä kotikulmilla pyöriessäni. Nyt paljastan, että reissuni sijoittui siis kolmannelle linjalle joku aika sitten ilmestyneelle Oivan kirppikselle.


Olen vieraillut kyseisellä kirpputorilla kerran aikaisemmin ja silloin annoin mielessäni plussaa kirpparin sijainnista ja siellä myytävistä tavaroista. Mukavaa myös, että Oivan kirppiksen yhteydessä on kahvio ja että kyseinen paikka on siisti ja henkilökunta kohtalaisen ystävällistä. Miinusta tulee kuitenkin tälläkin kerralla siitä, että tavarat on hinnoiteltu mielestäni aivan liian yläkanttiin. Opiskelijabudjetistani ei lohkea osaa 20-30€:n tavaroille, olivat ne kuinka vanhoja tahansa. Kuitenkin mikäli rahatilanne sallii niin Oivasta löytyy hienoja sisustuselementtejä enemmän kuin muilta kirpputoreilta joissa olen käynyt. Sieltä löydät varmasti vanhan karttapallon, salkun tai filmikameran, mikäli sellainen on etsinnässä. (Lisätietoa Oivan kirpputorista löytyy sen facebooksivulta, kuvien kera.)

Ujostelin enkä uskaltanut kaivaa järkkäriä esiin, joten kännykän hipsterikuvat saavat kelvata tälläkertaa.

Tuon ikivanhan Disneysalkun kotiuttaisin itselleni milloin vain ellei sen hinta lähentelisi viittäkymppiä.

 Muutamat hienot kengät bongasin vaatepuolelta, mutta muuten vaatepuoli ei ole kirpputorin parasta antia.

Toinen juttu mistä en eilen vielä ehtinyt kirjoitella oli toinen punainen tuunausprojektini. Kaapissani on pyörinyt kauan toppimekko, jolle en ole oikein keksinyt käyttöä hankalan mallinsa ja hieman liian suuren kokonsa vuoksi. Niinpä tylsyyksissäni nappasin sakset käteen ja sanoin vaatteelle hyvästit.


Olen salaa kiinnostunut vaatekaupat valloittaneista hapsupaidoista, vaikka sellaiset eivät ole tippaakaan tyylisiäni. Nyt eteen osui kuitenkin halpa ja harmiton tapa testata miten lapsuudestani tutut hapsut istuisivat päälleni.


Naks naks ja punainen kesäpaita oli valmis! Hapsujen kanssa heiluessani totesin, että uusin luomukseni on niin hirveä, että siitä tulee vallan mainio kesäpaita. Tervetuloa hikiset kesäpäivät ja bikinien päälle vetäistyt kasarihapsut! H totesi paidan nähtyään hyvin, että "mikäs Mallorcapaita sulla on päällä?". 


Mitäs mieltä itse olette hapsuvaatteista? Ihania, kauheita vai niin kauheita, että alkaa jo naurattaa?

6 kommenttia:

tiiuliiu kirjoitti...

Tuostahan tuli hauska hapsupaita leikkaamalla! :) Ei muuta kuin rennolla meiningillä piknikille tai rannalle tuo päällä.

Anonyymi kirjoitti...

Hapsut on parasta! Mä haluun kans! En vaan oo vielä keksiny, että minkä riepuni tohdin tuhota tuohon tarkoitukseen! (: Hei mietin myös tuossa itekseni, että jos sulla on joskus pulaa ideoista, niin voithan sä kuvata sun korut kanssa! Sulla on kaikkia kivoja niitäki :)

//v

Maukku kirjoitti...

Oiva hapsutuunailu! Pitäis meitsinki käydä pyörähtämässä tuolla kirpparilla ku se on meijänkin kotikulmilla :---)

Allu. kirjoitti...

Tiiuliiu: Kiitos (: Joo kesällä kyllä kelpaa hapsuilla menemään!

Viivi: Hyvä idea, vois kyllä kuvailla niitä joku päivä kun niitä on taas kertynyt. Eiks Tampereella oo aika hyvin kirppiksiä? Hae sieltä joku tuunaustoppi! Radiokirppis on muistaakseni ainakin hyvä.

Maukku: Suosittelen, varsinkin jos oot rahoissas. :D Kiva että tähän lähellekin tuli tommonen kirppis!

Laura kirjoitti...

Hienon näköne kirppis, oispa täälläki. Täälä pikku kaupungissani ei oo ku kaks kirpparia ja aika hitsin kalliita.. siis ihan h&m nukkavierusta topista jotain 3e.. hmm joo.o. :D Ei sillä, että mie niitä sieltä ettisinkään.

Hapsupaita on aika hauska! :) Lissää tämmösiä kivoja!

Allu. kirjoitti...

Se on kyllä rikollista pitää liian kallista kirpparia :D. Toivottavasti niiltä sun kaupungin kirppiksiltä löytyy kuitenkin jotain aarteita. (:

Kiitos! Pikkutuunauksia tulee taas kun keksin jotain uutta hauskaa. (: