maanantai 9. huhtikuuta 2012

Japani valloitettu!

Arvoisat lukijani, seuraa viimein matkakertomus Japanista. 
Aluksi voisin hieman valottaa reissuni syytä. Olen kertonut aikaisemmin työni olevan jossain määrin salaista, sillä sadun on pysyttävä aitona ja illuusion säilyttäminen on yksi työni tärkeimpiä sääntöjä. Kovin teräviä hoksottimia ei kuitenkaan tarvita selvittääkseen aikaisempien matkakertomusteni perusteella mitä työkseni puuhailen. Sanottakoon siis vaikka, että olen muutaman ihan oikean satuhahmon läheinen ystävä. 
Eipä kauaa tarvinnut miettiä vastausta kun esimieheni pisti alkuvuodesta viestiä, että kiinnostaisiko matka Tokioon. Tämä on siis kuvaryöppy siitä kun minä, esimieheni ja työtoverini P lähdimme maaliskuussa viikoksi Japaniin seikkailemaan (niin ja tekemään niitä töitäkin). 

Näkymä hotellihuoneen ikkunasta, 27. kerroksesta.

Sama näkymä suoraan alas.

Tiimipaidat ja aikaeron aiheuttamat silmäpussit.

Toisen esiintymispäivän yleisö.


Hattiwattikuoro lauloi P:lle synttärionnittelut.

Kreisit bilehatut, tiimipaidat ja synttärijuhlintaa.

Tokyo Tower hotellin respan ikkunasta.

Ostoskeskuskeikka.

Keikkaeväät.



Illallisella yläilmoissa.

Hotellihuonebileet.

Japanilaisia herkkuja, joista suurin osa maistui..noh, persoonalliselta.

Suomineito Suomikahvilassa.


Paniikkishoppailua.

Pari muutakin oli lähtenyt ostoksille.

Pysähdyttiin poseeraamaan. Kerrankin 162-senttinen ruhoni näyttää hujopilta.

"Työmatka" Disneylandiin.


Bileiden hauskin jätkä hassussa hatussaan.

Tiimihatut.


Esitin joskus Peter Pan -musikaalissa Tiikerililjaa. Intiaaniprinsessa löysi viimein kotiin.

"Se on Kouraaa! Koura päättää kuka lähtee tai jäää..."

Iltaparaati.



Ruoka-automaatti, josta ostettiin sokkona annokset. 

Karaokeilta yksityishuoneessa. 


Harajuku-alue ja ostohysteria.

 Viimeisen illan ruokailut, sakea ja sushia. Opin muuten tuolla reissulla syömään puikoilla, pakosta.

Loppuun vielä viehättävät purikurat, jotka otettiin Harajukussa.

Jälleen yksi elämäni hienoimpia tilaisuuksia. Nyt se on kai sanottava: minulla on maailman siistein työ! Töistä puheenollen, olin viikko sitten castingissä enkä voisi olla tyytyväisempi ensi kesän teatteriroolitukseen. (:

9 kommenttia:

Maukku kirjoitti...

Mitäääää! Ihan sairaan siistii! Miksei miulla oo tuollaisia keikkoja?? Hieno meininki!

Allu. kirjoitti...

Nää tämmöset keikat on harvinaista herkkua! Oon vieläkin ihan äimänä kaikesta kun mulla on menossa neljäs vuosi tossa työpaikassa ja nyt vasta oon ruvennut saamaan tämmösiä "bonuksia". Sairasta! :D

Sandmar kirjoitti...

Täälläki yks, joka haluis sun työpaikan! Wau! ;-D

Tokyo Resortiin ois ehk eniten upeinta maailmassa päästä! Wauwau! (:

Allu. kirjoitti...

Jos lohduttaa niin mun mielestä Pariisin Disneyland oli parempi. Tuolla Tokion moisessa ei ollut paljoakaan niitä hahmoja nähtävissä, liekö johtuvan siitä ettei niillä riitä länsimaalaisia ihmisiä esittämään prinsessoja ja muita? (Siinä vasta työpaikkavinkki, Tokioon esittämään Disneyprinsessaa!)

Salla kirjoitti...

Jos mulla olis viis peukkua, nostaisin ylös ne kaikki!

Salla kirjoitti...

Oikeastaan tarkoitin kommentin tuohon Disney-asu-juttuun, vaan passaa se tähänkin. Lisäpeukkuja mukaan!

Allu. kirjoitti...

Ha, kiitos viidestä ja lisäpeukuista! :D Saat vaihdossa täältä kans peukkuja!

consuela kirjoitti...

ihan hemmetin hienoja kuvia oot saanu taltioitua töiden lomassa! awesome!

Allu. kirjoitti...

ah, kiitos paljon! (: