keskiviikko 15. toukokuuta 2013

comeback, kid!


Täällä ollaan, pitkästä aikaa! Ette uskokaan kuinka huono omatunto tästä päivittämättömyydestä onkaan tullut. Olen räpsinyt monta kertaa kuvia blogipäivitystä varten, mutta unohtanut sitten kuitenkin päivittää. Muutamat teistä lukijoista ovat lähetelleet minulle mukavia kyselyjä vastattaviksi, mutta vastailukin on jäänyt, vaikka tykkään täytellä tuollaisia juttuja. Lupaan kuitenkin pyhästi vastailla piakkoin ja samalla skarpata taas tämän bloggailun suhteen. 


Tänään vietin vapaapäivää suuremmista velvollisuuksista ja nautiskelin lähinnä hienosta säästä. Mukana menossa olivat viimeaikojen suosikkijutut, superkhuuli nahkatakki, ruskea reppu ja aurinkolasit. Saatatte huomata myös, että hiukseni ovat jälleen vaihtaneet väriä astetta ruskeampaan ja punaisesta on jäljellä enää vienosti auringossa paljastuva väri. 


Yksi suuri syy hiljaiselooni on ollut se, että pikkuinen kilpikonnani on ollut vakavasti sairaana. Vapun tienoilla ramppasin eläinlääkärissä harva se päivä ja jossain vaiheessa Niilo-ressun ennuste oli todella huono. Nyt kuitenkin hoito-operaatiot ovat tuottaneet hieman tulosta ja toivoa on että konna selviää sittenkin. Tänään kilppari osoitti reipastumisen merkkejä ahmien nurmikolla herkkuja suuhunsa kun otin sen mukaani ulkoilemaan. Mikään ei saa minua onnellisemmaksi kuin katsella kuin tuo pieni ystävä popsii tyytyväisenä voikukkia suuhunsa. 


Tänään latasin myös uuden appin puhelimeeni. En yleensä lataile kummemmin mitään (esimerkiksi Instagrammista olen onnistunut pysyttelemään erossa), mutta kun luin että A Beautiful Mess -blogin Elsie ja Emma ovat julkaisseet oman valokuvaohjelman niin pitihän se saada kokeiluun. Suosittelen lämpimästi! 
Tässä ensimmäiset muokkailuni:





Lopuksi vielä kuva lakritsijäätelöstä, jotta tekin muistaisitte herkutella jäätelöllä nyt kun kesä kolkuttelee ovella.
Palaillaanpa taas blogosfääreihin!

2 kommenttia:

Aada kirjoitti...

Kiva kuulla sinusta pitkästä aikaa!

Mun katse kiinnittyi tuohon ruskeaan reppuun! Magee!

Ja paranemisia konnalle ja oikein mukavaa alkanutta aurinkoista ja lämmintä kevättä. :)

Allu. kirjoitti...

Kiitos samoin. (: Kiva että mulla on täällä tommosia vakkarilukijoita kuten sinä! Ruskean repun ostin markkinakojusta Espanjasta ja se onkin paras hankinta aikoihin.