sunnuntai 27. marraskuuta 2011

syntymäpäivät kalan silmin.

Olin eilen toverini J:n syntymäpäiväjuhlilla. Upea juhlapaikka, paljon hilpeää väkeä ja mikä parasta, naamiaisteema perinteitä kunnioittaen. Yleensä väsäilen kunnon 'naamiaisnatsina' kaikkiin pukujuhliin uuden asun, mutta tälläkertaa ystäväni oli toivonut minun esiintyvän uudelleen reilu vuosi sitten askartelemassani naamiaisasussa, joten toive täytyi toteuttaa. Asuni herättikin sitten tuttuun tapaan paljon hämmästystä kanssajuhlijoissa, jotka koittivat selvittää mikä olen. Ai mikäkö, no Kaunottaresta ja Hirviöstä tuttu kynttelikkö-Lumiere tietysti!
Fisulinssini pääsi ensimmäistä kertaa mukaan ja voi sitä fiilistelyn määrää kun tajusin miten hienoja kuvia sillä saakaan juuri tuollaisissa ympäristöissä. Noihin kuviin tulee sellaista hyvää filmikameratunnelmaa ja salamaakin uskaltaa käyttää näköjään hyvillä mielin. Eli tässä eilisen tunnelmia ja paljon sensuroituja kasvoja:




 Syntymäpäiväsankarin puhe.








Kolme viimeistä kuvaa ovat ehdottomat suosikkini. Nyt sitten sunnuntaitunnelmia tällaisissa merkeissä:

Ei kommentteja: